Tervetuloa Saimaan kalamatkojen ja VK-Trollingin raporttisivuille.

Pyrin päivittämään sivuille tietoa valmistamiemme VK-Tuotteiden ajankohtaisista asioista, sekä saamiamme kalastusraportteja niin asiakkailtamme kuin myös omasta kalastusmatkailu toiminnastani.

perjantai 30. toukokuuta 2008

Porkkala perjantai 30.5

VK-Vesku soitteli ja kertoi heidän saamasta 6.5kg lohesta, sekä rannassa tapaamastaan venekunnasta. Kaverit oli ensi kertaa kokeilleet VK-Rakseja ja 5 minuutin vedon jälkeen kunnon juna kiinni. Kala kuitenkin oli harmillisesti päässyt irti. Lohdutuksena he saivat hieman myöhemmin VK-Hupulla 7,7kg lohen, joka oli kyseisen venekunnan uusi lohiennätys. Kaverit olivat kuulemma olleet erittäin tyytyväisiä.)

Joni ja 17+


PoPo 1 Lohi 17,4kg Åland 2008

Kuvaterveisiä Popolta


PoPo 1 + VK lohi Åland -08

tiistai 27. toukokuuta 2008

PoPo 1 Ahvenanmaa 2008

Miehistökin joutuu koville, kun kaikki osuu kohdalleen:)

Popon suurin 17.4kg

Tuo on jo niin iso ettei mahdu edes kokonaan kuvaan:)

Ahvenanmaan treffien tulokset, klikkaa tästä

Ahvenanmaan tulokset löytyy klikkaamalla otsikkoa

VK-Raksin uittovideot

Kaivattuja VK-Raksin uintivideoita on lisätty VK:n kotisivuille. Huomaa varsinkin hakeva,"voittajauinti" Jollei tuo lähde, ei kaloja ole alueella. Huomaa myös "kourunpohja" jossa syötissä havaittavissa potkivaa liikettä, aina kun se lähtee alaspäin. Tämä toimii.

Klikkaamalla otsikkoa, pääset suoraan VK:n kotisivuille. Videoihin lisätään vielä kuva kulloisestakin siimanpujotustavasta ja jatkossa myös lisää pätkää, myös kovemmista nopeuksista.

Murskavoitto Popolle Ahvenanmaan treffeiltä.





Tulosten selvittyä kävi kuten aikaisempien päivien saaliiden valossa oli ennustettavissa, että Harjun Jonin kipparoima Popo 1 on vahvoilla kyseisissä kahinoissa. Voitto oli niin ylivoimainen että viimeisenä päivänä heidän ei olisi tarvinnut lähteä vesille lainkaan ja tulos olisi riittänyt. Joni kertoili että puolet kisakaloista otti VK-Huppuun, vaikka heillä ei ollut niitä montaakaan kappaletta vedossa. Myös heidän suurin kalansa kisassa (14+) tykkäsi VK:lla maustetusta syötistä, kuten myös harjoituspäivien suurin (17.4kg) Popon porukka käytti pääasiallisesti kourun pohjassa olevaa reikää tai sivulistan ylintä reikää, siten että siima kulki vavalle kourun puoleiselta sivulta. Näillä uittotyyleillä syötin pyrstöön saadaan aikaiseksi hienoista potkua, joka on jo nyt osoittanut tehokkuutensa. Lisäksi he suosivat uittotyylinä syötin asettamista "väärinpäin" huppuun, niin että hupussa olevan kourun puoli oli syötin vatsapuolella, tähän he päätyivät pitkällisten uittosulkeisten perusteella, mutta hienosti toimii myös "oikeinpäin" kuten muut tulokset ympäri pohjoismaita osoittavat. Kuvan väri oli antanut heille harjoituspäivän suurimman, lisäksi sama käänteisvärinä, mustalla yläpuolella ja kromi chart/vihreä teipillä oli heidän parhaita kisavärejä. Kalaahan he punnitsivat yhteensä 8 kpl yhteispainoltaan 74440g

Lisäksi Lasse Lappalaisen venekunta teki huikean nousun kakkoseksi. Lappalaisen Panda Look teamin venekunta sai 6 lohta kisassa yhteispainoltaan 49020g Heidän kaikki kalansa tuli VK-Rakseilla tai VK-levyn ja Raksin yhdistelmällä. Onnea menestyjille, kyllä oli ahdistavaa kuunnella toisaalla tuollaista lohi-iloittelua:) Panda Lookin viimeisen päivän saalis yläkuvassa.

maanantai 26. toukokuuta 2008

Sunnuntai Porkkalassa


Keli oli todellakin upea ja lähdimme toiveikkaana vesille. Päästyämme lähelle eilisiä ottipaikkoja Kanjonin tuntumaan oli kaikki pyydöt saatu vetoon. Hetki vetoa ja lähti takilasta ylin VK+VK yhdistelmä vauhdilla toiseen suuntaan. Kala vingutti hetken aikaa pirteästi räikkää ja tovin vannottelun jälkeen päätyi 5.5kg lohi haavittavaksi. Soitin samantien Tretjakovin Ossin veneeseen ja kerroin ottipaikan. Ossi saapui samalle pisteelle ja tartutti siitä peräjälkeen kaksi kalaa. (n.5.5+3kg) Tuon jälkeen 5 venettä ilmaantui samalle spotille ja päätimme muutaman kierroksen jälkeen vähin äänin vaihtaa maisemaa. Uistelimme penkkoja siellä täällä, mutta hiljaista oli edelleen. Syöttikalaa ei meinannut löytyä mistään ja suuntasimme vielä iltapäivän alkuhetkillä aamuiseen ottipaikkaan. Ossi laittoi viestiä n. 7 kg kalan karkuutuksesta ja keräsi tuon jälkeen välineet, poistuen kotiin. Loppupäivästä meillä oli vielä kaksi lyöntiä takilaan, mutta kunnon tartutusta ei tapahtunut. Päivän lohi otti jälleen VK-Levyn ja Raksin yhdistelmään edellisten tavoin. Väreinä kirkas levy+vihreä/sininen teippi ja raksiin, väriltään kultakromi/vihreä. Meidän viidestä tapahtumasta 4 oli VK-levyn takaa, n.metrin tapsissa, kourun pohjasta vedetyllä VK-Raksilla ja yksi otti niskavetoon vapaasti hengittävänä. Huomion arvoista myös että sunnuntain lohemme otti väärinpäin hupussa vedettyyn syöttiin, jonka tehokkuudesta saimme Popon porukalta viestiä ahvenanmaalta. Mukava oli reissu, joka kului kuunnellessa käsittämättömiä raportteja ahvenanmaalta, jossa Popon molemmat veneet sekä Lappalaisen Panda Look teki hirvittävää jälkeä, apunaan myös VK:n Levyt+Raksihuput. Noista talkoista tulosten selvittyä myöhemmin lisää. Lisäksi iltapäivällä kantautui viesti myös järveltä, Jaalan Karijärvellä pidetystä Aurantolauistelusta, jossa voittokala oli upea 8kg järvilohi joka nautti viimeiseksi ateriakseen pienen painon takaa pinnasta VK-Raksin niskavedolla. Hupun väri oli Sini/Violetti/Kromi. Jaalan voittajat kalansa kanssa kuvassa. Onnea Voittajille.

Lauantain suurempi

Ohessa myös pyyntivälineet

Lauantain saalis

Lauantain lohet Porkkalasta 6.5 ja 3.3 kg

Ei enää niin hiljaista

Nyt on viikonloppu vedetty Porkkalassa ja tulos oli ihan kelvollinen. Lauantaina oli n.10m/s itätuuli ja se sai odotukset saaliin suhteen hieman laimenemaan. Mutta sitkeästi vesille ja keikutuksesta huolimatta, hieman ennen puoltapäivää kaivattu räikän pärinä kertoi lohen tarttuneen takilassa vedettyyn VK-Levyn ja VK-raksin yhdistelmään. Kala pintautui heti ja riehui hetken aikaa pinnassa suihkien sinne tänne veden roiskuessa. Pian kuitenkin väsähti ja pienen tilanraivauksen jälkeen pumppasin kalan lähelle, josta Antti otti sen haaviin. Lohi veneessä ja reissu pelastettu. Samassa pakitti sisin plaanari ja toinen lohi, tällä kertaa pienempi tykästyi myös edellisen tavoin VK+VK yhdistelmään. Raksit pelasi loistavasti kourun pohjassa olevaa niskareikää käyttäen ja toimivat kovassakin kelissä edelleen kalastavasti. Loppupäivä olikin hiljaista, kuten muillakin veneillä ja illalla kaupalle, syömään ja saunomaan. Ensimmäinen kala otti keltaisen+keltavihreä teipatun levyn takaa kultakromi huppuun, jossa vihreä yläosa. Toiselle kelpasi kirkkaan+sinivihreä teipatun levyn takaa vihreä/keltamaalattu kromihuppu, eli ihan perusvärit merilohelle. Tästä oli siis hyvä jatkaa Sunnuntaille, jolloin kelin luvattiin oleellisesti paranevan.

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Vielä hiljaista hetki

Oma hiljaiselo kalastusrintamalla jatkuu töiden vuoksi. Uutisia hyvitä saaliista tulee jatkuvasti eripuolilta. Tänään kuulin Yökkäriltä nousseen 11.4 kg hauen lohenuistelun sivutuotteena, raksilla 20g painotuksen takaa. Ahvenanmaalla on parhaillaan tukku kovia lohenuistelijoita, joilla myös VK:n tuotteita vedossa. Tänään ainakin viestiä 7+ kg lohesta joka tullut VK-Raksilla. Itse katselen kelejä ja suuntaan vuosien tauon jälkeen viikonlopuksi merilohijahtiin Porkkalaan, mikäli työt ja säät sallivat.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Yövedeltä kuuluu

Saloniemen Jari Varkauden suunnalta soitteli ja kertoili tämän päivän retkestä Yökkärille. Olivat vetäneet toisella puolella VK-Rakseja ja toisella perinteisiä AS:n luottopelejään. Tapahtumia oli ollut mukavasti ja jos kaikki rikotut syötit ja vapautetut alamitat lasketaan, tapahtuma määrä oli 12kpl. Kaksi kaloista pääsi jatkojalostukseen lohi 3.4 kg (VK) sekä lohi n.2kg (AS) Päivän Tapahtumat jakaantuivat suhteessa 9-3 VK:n puolen hyväksi.

Yökkäriltä on myös kantautunut ikäviä uutisia, sillä ranta-asukkaat ovat ottaneet viimeviikonloppuna kalastuksenvalvojaan yhteyttä luvattomalla heiniemen alueella vetäneestä veneestä. Tuo kielletty alue on Ristiinasta tullessa heti mustasaaren takana olevalla selällä ja on käytännössä melko suuri osa selkää ja sen oikeata puolta. Lupa-alueen kartta löytyy esimerkiksi kalakortti.comista ja kalastaja itse on aina vastuussa siitä että hakee tiedot kalastuspaikastaan. Toivoisin varsinkin vierailta kävijöiltä aktiivisuutta tutustua alueen sääntöihin ja luvallisiin kalastusalueisiin, jotta välit säilyisivät hyvinä myös jatkossa kalastuoikeuden myöntäjiin. Lisäksi kevään kalastusalueen kokouksessa käytiin keskustelua uistelun harrastamisesta, liian lähellä ranta-asutusta. Koitetaan nyt tsempata ja parantaa käyttäytymistä, niin Yövedellä kuin muissakin kohteissa, sillä ei ole itsestään selvää että kalastuskunnat haluavat olla mukana lupa-alueessa, mikäli väärinkäytöksiä jatkuvasti ilmenee.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Ainakin uinti on ollut kohdallaan

Joitain havaintoja VK-Raksin uinneista

Ruotsin kävijöiltä kantautuu viestiä että pienemmän syötin saa parhaiten
pelaamaan käyttämällä hupun nokassa olevia reikiä. Noista rei'istä saa myös
erittäin kalastavan uinnin suurempaankin syöttiin siten että koukku on
poikkeuksellisesti kiinnitetty syöttiin alas peräaukon viereen, ehdottomasti
kokeilemisen arvoinen, syötille hakevaa liikettä tarjoava säätö. Osa yläpuolella olevan kuvan
kaloista tuli juuri tuolla "hakevalla" uinnilla.

Levyn takana tehokkain..

Tällä siimanpujotustyylillä tuntuu paukkuvan.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Mahtisaaliita Simriksestä

Etelä-Ruotsin lohivesiltä on viime aikoina kantautunut tietoja huimista lohisaaliista, kuten Satunnaisten saaliiden porukan yli kymmenestä (tietääkseni 13kpl) komeasta lohesta. Tarina kertoo että ottipeli olisi ollut kaikissa tapauksissa uusi VK-Raksi. Muitakin saalisraportteja mereltä tipahtelee tiuhaan ja on ilo huomata että moni on jo nyt ottanut VK:t vakio kalustoonsa. Levyn takana on tehokkaimmaksi osoittautunut siiman pujotustapa, jossa siima kulkee vavalle keskimmäisen sivureiän ulkosivulta. Klikkaa otsikkoa, niin näet kuvia ja raporttia kavereiden reissusta.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Hiljaista

Hiljaiseloa kalastusrintamalla. Yökkäriltä kuului viidakkorummun välityksellä eilen 10.5 tulleen 3,4kg lohi, muista ei tietoa. Sulkavalla 10-15 venettä vetänyt tyhjät. Suomenlahdella kausi alkanut ja sieltäkin eilen lauantaina kuului viestiä jo 8,4kg lohesta kromi/kelta/vihreään VK-Raksiin. Onnea saajalle. Nyt äitienpäivän viettoon ja ONNEA KAIKILLE ÄIDEILLE, jotka luonnollisesti runsaslukuisena joukkona lukevat blogiani:)

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Kauden avaus

Kävin tänään Yövedellä avaamassa kauden, tulos oli hieman laiha, sillä kolme
kalaa irtosi VK-Rakseista. Yksi takilasta irronnut vaikutti otteista
päätellen melko kookkaaalta. Muut tapahtumat olivat nopeita tärppejä, joista
jäi jäljelle vain rikottu syötti. Keli oli kalastuksen kannalta hankala,
sillä järvi oli aivan rasvatyyni ja roskaa oli paikoitellen erittäin
runsaasti. Kaveri sai aamulla aikaisin 3,2kg taimenen pinnasta VK-Raksilla
ja perjantaina tuli viestiä 2,7kg taimenesta niinikään VK:lla

torstai 1. toukokuuta 2008

Vääntöä

Tämä väsytti enemmän miestä

Uusi ennätykseni

Tammikuisen Mauritiuksen reissun kohokohta, sinimarliini 143 lb

Yövedellä kausi avattu

Sain puhelun aamupäivällä kaverilta, joka oli saanut kauden avauskalan takilasta täkyraksilla. Järvilohella oli painoa 4.72kg ja pituutta 80cm Onnea hienosta avauksesta. Itsellä vielä vene autopilotin vaihdon vuoksi pihassa työn alla.