Tervetuloa Saimaan kalamatkojen ja VK-Trollingin raporttisivuille.

Pyrin päivittämään sivuille tietoa valmistamiemme VK-Tuotteiden ajankohtaisista asioista, sekä saamiamme kalastusraportteja niin asiakkailtamme kuin myös omasta kalastusmatkailu toiminnastani.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Opastusta Yövedellä


Tänään opastin Pohjois-Suomesta tulleita vieraita kauniissa kelissä Yökkärillä. Alkuun koitimme hieman kuhaa ja saaliiksi tuli pari pienehköä haukea ja yksi tärppi. Siirryimme lohivesille ja n.tunnin vedon jälkeen lähti takilasta terävästi mukavan kokoinen lohi. Kala tärppäsi takilan ylimpään 33ft syvyydessä vedettyyn, niskavedolla ja väärinpäin VK-huppuun asetettuun salakkaan. Hupun väri Purple black glow, jota "yleisön pyynnöstä" teemme sarjan syksyksi. Kalalla painoa n.4kg ja pituutta 73cm. Tuosta tunti eteenpäin sai takilasta 43ft syvyydessä VK:n UV hupulla ja pienellä uintiputkella maustettu salakka kyytiä ja haaviin heilahti n. 2,5kg ja 62 cm lohi. Onnistunut reissu hyvässä seurassa ja loistavassa lohikelissä. Kuvassa suuremman lohen väsyttänyt innokas juniori.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Opastusta uudella veneellä




Ensimmäiset 2,5 päivää, lähinnä heitto-opastusta on takana uudella veneellä. Kaikki toimii hienosti ja etenkin langattomalla kaukosäädöllä toimiva keulan sähkömoottori on ihan huippu hyvä varuste heittoveneessä. Kalastuksen saldona oli huonosyöntisen alun jälkeen 21 haukea, suurimman painaessa +4kg Asiakkaat olivat luonnollisesti erittäin tyytyväisiä ja lupasivat tulla jatkossakin. hyvä alku, jatkoa luvassa..

torstai 10. heinäkuuta 2008

Porkkalassa tapahtuu, kelistä riippumatta.


Taas kovaa settiä lohirintamalta. Asialla PoPo 2. Ohessa heidän oma raporttinsa, päivästä Porkkalassa.

Tere tässä Porkkalan raportti eiliseltä 9.7 PoPo 2 Kinne & Hannu

Startattiin aamulla 07.00 satamasta kamojen lasku 07.30 tyyni ja loistava hinauskeli.
(Sinilevää jo pinnassa)
Kartoitettiin kengän pohjoispuolisia alueita, kalaa näytöllä siellä täällä. Aamupäivä meni rattoisasti kelistä nautiskellen ilman tapahtumia.
Iltapäivästä suunnattiin ulospäin kengän eteläpuolelle, samalla tuuli alkoi nousta.

Ensimmäinen lohi n.klo 13.45 takilan alin 21metriä uv huppu vihreällä (102) värillä. Lohella painoa 5.4 kg
Samassa hässäkässä oli lauennut sisin plaanari 60g painolla glow (824) hupulla terästettynä Perässä tuli taimen 2.7 kg joka puoliplaanissa vedettiin veneeseen.
Tuuli puhalsi mäkiluodon mittaus aseman mukaan tuolloin 8-9 m/s.

Kalat kylmään vehkeiden selvittely ja virittely, aikaa oli jo kulunut toista tuntia ähratessä. Pienen palaverin jälkeen päätettiin kumminkin että lähdetään ottipaikalle takaisin inhottavasta vastatuuli osuudesta huolimatta. Oltiin varsin pitkään jo tultu myötätuuleen ja varsinaiset ottipaikat oli jo jäänet taakse .

Toinen lohi n. klo 17.00 Plaanarin sisin 60g paino glow (824) hupulla painoa 8.8 kg ja tuulen tyyntymisestä ei tietoakaan ( 9-10m/s) väsytykset myötätuuleen, joten jo saavutettu nousu ensimmäisten kalojen ottipaikoille oli menetetty (vaan eipä ollut enää väliksikään).

Kala kylmään ja vielä vehkeitä uimaan iltahan oli vielä nuori ja keli loistava. Enää ei niin perinteisillä paikoilla tuntunut olevan merkitystä, lohi on syönnillä kun vain osuu kohdalle. Jäätiin kengän itäpuolelle sivutuuli osuuksia ajelemaan, vastaiseen ajo mahdotonta !

Kolmas lohi n. klo 19.15 takilan keskeltä 15 metriä chart (906) hupulla.
Tuuli oli tuolloin Mäkiluodon mittaus asemalla 11m/s !
Päivän saldo: Taimen 2.7kg, Lohet 5.4kg, 8.8kg, 9.7kg.

Eli VK-Huput toimii loistavasti myös kovemmassakin kelissä kun vetonopeudet muuttuvat jatkuvasti eikä tasaista nopeutta pysty pitämään.

T.Kinne

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Satunnaiset Saaliit ja upea meritaimen


Kotkan vesiltä nousi tuo 6,45kg meritaimen. Ottivälineet VK-Mirror green levy + VK-Raksi UV 60g painotuksella. Raportti Kotkan reissusta löytyy otsikkoa klikkaamalla.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Euroopanmestareiden kisaraportti

Viihteellisesti kerrottu kisaraportti, löytyy klikkaamalla otsikon tekstiä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

VK-Raksilla+levyllä paukkuu




Tällä kertaa 11,5kg lohi, saajina Jari Venäläinen Ja Sven Kevin. Kala otti sivutönkkövavassa 50g painotuksella vedettyyn Sini/violetti huppuun, kourunpohja uinnilla ja setti oli sitaistu Pinkki teipatun VK-Flasherin perään. Onnea saamamiehille.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Heittokalastus hommia




Sain juuri uuden heitto-opastukseen tarkoitetun veneeni pihamaalle. Kohteena lähinnä hauet ja etenkin venäläisasiakkaat, joille kyseinen palvelu on pääsääntöisesti suunnattu. Asennan paattiin toki myös vetovehkeet, joten tuolla on näppärä käydä lähiseudun pienillä lohivesilläkin ronkkimassa. Keulaan tulee Minn Kotan langattomalla kauko-ohjaimella varustettu sähkömoottori, helpottamaan matalien haukipuskien koluamista.

PoPo 11kg Lohi

Lepistön Terolta tuli juuri viestiä 11kg Lohesta Porkkalan vesiltä. Tero oli liftannut Harjun Jonin kyytiin. VK-Raksi UV-Pink + Sinipohjainen VK-Salmon. On se niin väärin kun Terokin saa tuollaisia:)

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Lohi 18.2 kg Kotka







Huhulle tuli vahvistus, eli Korhosen Keijo ja Hasun Risto, Team Satunnaisista saaliista, nostivat tänään todella järeän kaliiberin lohen kyytiin. Kalalla painoa 18.2kg ja pituutta 117cm. Ottipelinä Sini,vihreä/kulta VK-Raksilla maustettu salakka, keskisuurella tynnyriuinnilla (Uintivideo VK:n kotisivuilla) ja 10 g painotuksella. Kala otti plaanarin uloimmasta. Lisäksi he olivat karkuuttaneet toisen n.10kg luokkaa olevan lohen, niinikään VK-Raksista väriltään Chartreuse/kultateipattu. Huikeita saaliita tarjoaa tällä hetkellä Suomenlahti, onnea saamamiehille.

Kyseinen kala on tällä hetkellä tietoomme tulleista suurin, vasta tänä keväänä markkinoille tulleen VK-Raksin saaliskaloista.

VK-Raksi Top 5 lohet 2008

1. Lohi 18.2kg Kotka
2. Lohi 17.4kg Åland
3. Lohi 16+ kg Åland
4. Lohi 15.628 Helsinki
5. Lohi 15.102 Helsinki

Suurlohi Kotkasta?

Kova huhu on liikkunut tänään, että Kotkan vesiltä olisi noussut n.18kg suurlohi. Kuulostellaan mitä huhu pitää sisällään.