Tervetuloa Saimaan kalamatkojen ja VK-Trollingin raporttisivuille.

Pyrin päivittämään sivuille tietoa valmistamiemme VK-Tuotteiden ajankohtaisista asioista, sekä saamiamme kalastusraportteja niin asiakkailtamme kuin myös omasta kalastusmatkailu toiminnastani.

torstai 30. lokakuuta 2008

Swedish Special sarja








VK valmistaa lähinnä ruotsin vesille suunnatun erikoisvärisarjan raksihuppuihin. Kyseiset värit ovat Ruotsalaisten omia suursuosikkeja ja toimivat heidän vesillään, kuin se kuuluisa junan vessa:) Värejä kyseiseen settiin tulee myöhemmin lisää.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Vänern 2008


VK-Trolling palasi Vänernin reissulta muutama päivä ennen suunniteltua. Syynä paikalla olleet kovat tuulet. Vedimme Mellerudin kisan edellä yhden harjoittelupäivän, sekä 1,5 kisapäivää, ennen kuin kilpailu keskeytettiin. Harjoittelupäivänä löysimme ulkoa valtavia syöttikalaparvia joiden päältä saimme yhden +3kg taimenen sekä joitain muita tapahtumia. Itse kilpailun ensimmäisenä päivänä tartutimme parintunnin vedon jälkeen valtavan lohen joka nykäisi sisimmän pikkuplaanarin rajusti taakse. Kala hyppi muutaman kerran ja huomasimme sen ottaneen matkaansa myös keskimmäisen pikkuplaanarin siiman samalta puolelta. En ollut tuosta kuitenkaan kovin huolissani, sillä saahan sen aikanaan sitten purettua siimasta pois kun se tulee kohdalle.


Pumppailin kalaa kaikessa rauhassa ja se veti aina työni tulokset korkojen kera takaisin. Vääntöä ehti jatkua n.10-15min. kunnes yhtäkkiä kala oli vain poissa. Syy selvisi kun kelailin vermeet ylös. Toisen raksin koukut olivat samassa nyytissä kalan suussa olleiden koukkujen kanssa ja toinen pikkuplaanari nyppi koukut irti pikkuhiljaa. Viimeisenä ja keskeytettynä kisapäivämnä saimme vehkeitä ylöskelatessamme +3kg taimenen jpka oli päivän neljänneksi suurin kala ja nosti venekuntamme lopputuloksissa sijalle 15. Ei paljoa lohduttanut, sillä karkuuttamamme lohi oli veteenpunnittuna ja näköhavaintojen perusteella "kympin kala" joten tuon kokoisella otuksella ja taimenellamme olisimme vieneet koko kisan. Spekulointiahan se aina on mutta erittäin vähäkalaisessa 75 venekunnan kisassa ihmetuloksia ei olisi tällä kertaa tarvinnut. Loppuajan tutustuimme paikallisiin kalastusvälineliikkeisiin, sekä tapasimme useita vanhoja tuttuja kalamiehiä vuosien varrelta. Tällä kertaa näin, kalastuksellisesti reissu ei aivan ollut sitä mitä odotimme, mutta muutoin loistava reissu. Kiitos kisajärjestäjille mallikkaasta kisasta, sekä naapurimaamme mukaville kalamiehille lämpimästä vastaanotosta. Ohessa kuva normaalista syöttikalanäkymästä jota ilmestyi näyttöön aina 20-25m vedellä.


Mika

tiistai 14. lokakuuta 2008

Team VK-Trolling lähtee Ruotsiin

Olemme Vänernillä kalassa 15-27.10 välisenä aikana. Tuona aikana emme myöskään pysty toimittamaan nettikaupan tilauksia, vaan kaikki tilatut toimitetaan viipymättä reissun jälkeen. Osallistumme tuolla myös mielenvirkistykseksi kahteen kilpailuun, Mellerudin Sunnanå treffeille, sekä Spikenin Kållandsö treffeille.

Mika

maanantai 13. lokakuuta 2008

Hienot lohet VK-Raksilla







Sain rapottia ystävältäni Pihlajan Mikalta, joka sai Puulavedeltä lauantaina pari komeaa järvilohta asiakkailleen. Kalat painoivat 5,5kg ja 6kg. Molemmat kalat ottivat VK-Raksin väriin Glow 840 pintakalvosta ilman painoja. Vetoreikänä etummainen, josta siima ulkosivulta vavalle, eli ns. hakevan uinnin mukainen asetus. Onnea.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Uusi houkutinlevy VK-Productsilta




VK-Products esittelee upouuden, erittäin vaihtelevilla liikkeillä uivan houkutinlevyn. Levy kantaa nimeä VK-Salmon 2 Tuotteesta on julkaistu uintivideot VK-Productsin kotisivuilla. Ohessa Veskulta raporttia tulevasta.
VK-Salmon2 houkutuslevy tulee myyntiin marraskuun aikana. Ensin tulee pienempi versio joka on 15 cm pitkä ja syksyn/talven aikana saadaan myös isompi n.25 cm versio. Noilla videoilla on kuvattuna pienempi levy. Levystä tulee aluksi neljä muoviväriä, clear, chart,glow ja UV.
Teippi vaihtoehtoja n.15. Levyä on testattu tämä kesä ja on tuntunut kelpaavan kaloille. Levyssä on vieläkin pienempi vetovastus kuin vanhassa VK:ssa eli myös plaanarissa toimii hyvin. Levyssä on 3 perussäätöä jotka on kuvattu noiden videoiden alussa. Päivitetään värimallit sivuille mahdollisimman pian.
Uintivideot löydät oheisesta linkistä

maanantai 6. lokakuuta 2008

Yövesi treffit


Sunnuntaina 5.10 järjestettiin Yövedellä viidennet Yövesi treffit. Mukaan lähti 45 maksanutta osallistujaa ja hieman yli 20 venettä ja vetokeli oli alkuun mainio. Iltapäivällä ilmanpaineet laskivat jyrkästi ja voimistuva tuuli teki kalastuksesta haasteellista. Aamupäivällä olleen hyvän kelin ja pienoisen syöntipiikin aikana kuitenkin 5 venekuntaa onnistui saamaan treffimitan (Lohi 60cm, taimen 55cm) täyttävää saalista.

1. Syrjälahti Matti/Hockman Ismo Lohet 3250g + 2930g = 6180g
2. Forsman Pete/Tynkkynen Janne Lohi 2790g
3. Team VK-Trolling Kärkkäinen Mika/Tukiainen Tomi Lohi 2600g
4. Riipinen Juha/Hukka Taisto Lohi 2280g
5. Koskinen Simo Taimen 1900g

keskiviikko 1. lokakuuta 2008