Tervetuloa Saimaan kalamatkojen ja VK-Trollingin raporttisivuille.

Pyrin päivittämään sivuille tietoa valmistamiemme VK-Tuotteiden ajankohtaisista asioista, sekä saamiamme kalastusraportteja niin asiakkailtamme kuin myös omasta kalastusmatkailu toiminnastani.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Jättilohi jälleen Vänerniltä

Tuleva kipparimme Kinnekulle treffeillä, Martin Sethman venekuntineen kampesi taas suurlohen laidan kuivemmalle puolelle. Kala painoi 11.08kg ja oli 95cm pitkä. Suurlohen viimeisen kala-aterian mausteena oli VK-raksi. Toivottavasti Paroni löytää meillekin vielä jotain ongittavaa:-)

Mika

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ruotsista taas huimia kalastusuutisia

Kuvassa yli metrinen villilohi, jonka Cameron Ross ja Norjalainen Tomas Silden vapautti 45 min taistelun jälkeen. painoarvio Tomakselta n. 12kg


Vaikka kevään sesonki on vasta pääsemässä vauhtiin kuuluu naapurin puolelta jatkuvasti uutisia huimista saaliista. Isoa kalaa nousee lähes päivittäin ja iloksemme voimme todeta että myös VK:n välineet tuntuu olevan isojen mieleen. Lue Ruotsalaisten raportteja ja katso kuvat Englanninkielisestä blogistamme, joka löytyy tuosta oikeasta reunasta sivupalkin VK-Trolling kuvaketta klikkaamalla. Tarkoitus olisi poistua myös itsekkin hieman kokeilemaan naapurimaan kalavesiä tuossa ensi viikolla. Tarkoitus olisi vetää Martin Sethmanin paatissa naapurimaamme kalaisin kisa, eli Kinnekulle treffit ja sen perään tehdä parin päivän pikavisiitti Simrikseen, jossa Team Satunnaisten saaliiden veneistä löytyy veneettömille matkailijoille hieman tilaa.


Jäsen V taas poistuu hieman kauemmas, eli saksan Rugeniin muutamaksi päiväksi, palkintomatkalle, jonka he voittivat viime kesänä EM-Kisojen suurimmalla taimenella.


Käyhän kurkkaamassa toista blogia. Ilo olisi saada tuonne myös raportteja Suomalaisilta kalamiehiltä.


Kireitä siimoja, ei hermoja

Mika