Tervetuloa Saimaan kalamatkojen ja VK-Trollingin raporttisivuille.

Pyrin päivittämään sivuille tietoa valmistamiemme VK-Tuotteiden ajankohtaisista asioista, sekä saamiamme kalastusraportteja niin asiakkailtamme kuin myös omasta kalastusmatkailu toiminnastani.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Team PoPon Jonin ja Huurun kauden avaus Porkkalassa


Harjun Jonin raporttia kevään ensimmäisestä vetopäivästä Porkkalassa.

"PORKKALAN TESTIRETKI Oman kaluston testiretki porkkalaan oli kyllä huippu startti.. Kalaa tuntuu olevan. Aamulla puol 9 maissa rannassa ja siinä potkurin vaihtoon rupesimme kun oli tuota heittotaimenrokkoa lapojen kärkiin tullut , siis hieman rullalla :). Potkurin vaihto sujui hyvin paitsi että kaikuluotaimen anturin varsi katkesi kun matalaan perän vedimme "TYHMÄSTÄ PÄÄSTÄ...jne..." sitten tapseja kiinnittelemään vapoihin ja uutta itsemaalaamaa VK:ta vetoon. Tankkaus ja veneellä kohti kålbodanin ulappaa.

Eilisestä oli porukoilta tietoa lämpimämmästä vesimassasta kanjonin kapeikolla jossa lohet olivat. Kanjonille mennessämme huomasimme että kengän päällä ja etenkin eteläreunalla oli noin puoli astetta lämpimämpää vettä , mutta jatkoimme välineitä laitellen kuitenkin kohti kanjonia 2.1 knots vauhdilla ja kun oli melkein kaikki vavat laskettu niin 15m vaparilla ollutta dipsyä kyydittiin tiheiden potkujen saattelemana. Lyhyen väsytyksen jälkeen kyytiin 4,5kg hopeakylki ja veden lämpöhän oli tuollainen 5 astetta tärppipaikalla , mutta se lämpimämpi vesi olikin kadonnut yön aikana joten iso kierros kanjonin eteläpuolelle missä vesi vain tuntui kylmenevän eikä kalaakaan lisää kuulunut joten päätin etsiä tuota lämpöä lähempää kenkää kun siellä oli tullessa hieman lämpimämpää. Siinä 12.30 aikoihin tulin kengän käyrän tuntumaan ja sitten vesi alkoikin lämmetä ja nousikin tuosta 5c lämmöstä hyvinkin nopeasti yli 6c lämpöön ja heti tärähti plaanarista 40g painon takaa ja Huurun kepittämänä kalaan koukunreikä kylkeen (7.4kg) , siinävaiheessa tajusin että nyt löydettiin se oikea vedenlämpö ja nyt pitäisi vain etsiä missä parhaat parvet olivat ja ajoin läpi koko lämpimän vesimassan jotta tietäisin kuinka laaja "lämpötasku" on kyseessä ja taskusta yli. Tasku oli tuollainen 1-1.5km kokoinen läntti jossa oli siis 1.5 astetta ympäröivää vesimassaa lämpimämpi vesi.

Täkyparvet olivat matalien päällä joten lohta kannatti koittaa matalimpien pattien reunoilta kunhan pysyisi tuossa lämpimässä vesimassassa ja tiesin sopivassa paikassa olevan patin jota ei näy kartassa ja ajoinkin siitä sisään tuohon lämpötaskuun ja sanoin kaverille että kunhan tuosta 30m vedestä päästään 50m veteen niin ottaa!!!! ja sitten alkoi syvenemään ja kun päästiin 50m käyrälle niin katsoin kaiussa olevaa kaarta ja sanoin et nyt olis 1 sektorilla ja samantien takilasta tärähti! kala kuitenkin irtosi kun tumpuloin kepin ja jarrun kanssa (pikkukala) joten ei isommin pattiin ottanut kun kuitenkin oma teoria toimi..... UUKKARIT ja takaisin samaan penkkaan toisesta suunnasta ja silloin plaanarista vietiin ja heti perään myös viereinen lähti joten TUPLAT.... Minulle taas pienempi kala ja Huuru kepiittää suurempaa......Oli mielenkiintoinen kokemus koukata itse kala mitä väsyttää... pari kertaa ohi ja kala säntää jarrun ollessa kuitenkin melko tiukalla jottei liian kauas menisi kun toinen kala oli vielä Huurulla väsytyksen kohteena....oma kalani vaihtoi vielä puolta ja sain kuin sainkin itse koukattua tuon pikkuisen 5.5kg.... Huuru jatkoi väsytystä ja huomasimme paremman olevan kyseessä kun ei antaudu millään....melko kovalla kädellä Huuru kuitenkin kalaa komensi joten hieman väsymätön kala saatiinkin veneen vierelle ja välillä meni hieman ohikin... ei kuitenkaan antanut koukata vaan piti sen puolimetriä koukkuun varaa ettei vaan ylettynyt.... kolmas tai neljäs tavoittelu kuitenkin väsytti kalan ja se tuli koukkausetäisyydelle muuttaen kuitenkin suunnan veneen alle joten pikainen koukun kääntö ja humps "KOUKUSSA ON" ja oli myös takilavaijerin ympärillä joten hieman pyörittelyä jotta sai sen vaijerista irti... Huurun ensimmäinen kommentti oli kun kala makasi lattialla "OLENKO NEVANSIKA OLENKO?" kala oli kuin lahna lyhyt ja tosi paksu possu..9.9kg verestettynä. hieno taistelu päättyi kuitenkin nevansian häviöön.

Totesin että eiköhan tämä riitä kun on jo 4 kalaa kyydissä ja aikaakin käytetty vain 6h ,joten välineet ylös siitä paikasta , klon ollessa 16.00 ja kotiinpäin... Käsittämättömältä tuntui tuo lohien syönti noin kotivesillä ,tosin en ole moista lämpötaskuakaan löytänyt aiemmin että 100m matkalla saattaa lämpö nousta 1.5 astetta avomerellä. Kunhan tuo lämpötasku sekoittuu niin mahtaako enään juhlaa ollakkaan ???? T:POPO J.Harju ps. Yksi kaloista tuli vk2 vihreäkulta levyn takaa ja VK hupuilla toki kaikki ;)"
Onnea hienosta aloituksesta
Mika/Vesku

Ei kommentteja: