Tervetuloa Saimaan kalamatkojen ja VK-Trollingin raporttisivuille.

Pyrin päivittämään sivuille tietoa valmistamiemme VK-Tuotteiden ajankohtaisista asioista, sekä saamiamme kalastusraportteja niin asiakkailtamme kuin myös omasta kalastusmatkailu toiminnastani.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Antti Haikka Ja Timo Ikonen Suomenmestareiksi.

Ohessa Antin raportti tapahtumien kulusta.

Perinteeksi muodostuneisiin Järvilohikala SM-uistelukilpailuun lähdimme Tällä kertaa Ikolan Timon kanssa.Uistelutunteja molemmilla on takana jo tuhansia,eli joitain pientä uistelusta jo tiedämme :)


Saavuimme sataman vieressä olevaan hulppeaan majoitukseen jo perjantai-iltana,ilta kuluikin saunoessa ja kuulumisia vaihtaessa tutussa porukassa.


Lauantai-aamuna pirteänä aamupalan kautta veneelle miettimään päivän taktiikkaa ja valikoimaan taas parhaat värit sadoista hupuista ja levyistä.Tällä kertaan jätin toisen puolen vapaaksi levyistä,Timppa niitä muutaman kuitenkin viritteli vapoihin.Huppuväreiksi valikoitui lähes ainoastaan luottovärejä,joilla oli kalaa aikaisemminkin päijänteeltä saatu.


Vetopaikaksi oli jo aikaisemmin valittu tehinselän pohjoispää ja sinne ajoimme muita väistellen.Raksien virittely meni suhteellisen helposti vanhasta tottumuksesta ja noin tunti aloituksesta oli jo 14 salakkaa pyörähtelemässä mitä ihmeellisempiä kuvioita


Muutaman tunnin uistelun jälkeen ajattelin katsoa plaanarisyöttien kunnon,muutaman sain laskettua jo takaisinkin kun alempaa takilavapaa alkoi jokin kovasti ravistelemaan.Vapa käteen ja ensiajatus oli että haukihan siellä pureskelee kovasti salakkaa,mieli muuttui kyllä hetken päästä kuin iso lohi hyppäsi ilmaan lähellä venettä.Hypyn jälkeen sukellus syvälle ja siinänä samassa alkoi toisenkin puolen takilavapa nykiä,no solmussahan ne oli ensiajatus ja jarrua vaan auki.Hetkenaikaa väsyttelyä kahdella vavalla ja sitten tuli ajatus että siitä ylimääräisestä vaan siimat poikki,sitä ei kuitenkaan tehty ja toinen siima irtosi herkästi.Timpan saatua toisen raksin käteen huomasimme että sekin oli aivan raadeltu joten meillä oli tuplatärppi.Muutamien lyhyiden syöksyjen jälkeen lohi oli valmis haavittavaksi,hyvin oli kutosen koukku vielä veneessäkin kiinni ja pappi sai puhua.Ottivärinä oli vk pikku-uv huppu pinkillä raidalla ja 11cm salakka :)


Nopea punnitus ja mittaus,uskottava oli että yli viidenkilon lohi on meidän.(Tarkka punnitustulos 5290 ja 76cm).Siitä alkoi soittelukierros tutuille ja muutamat kuvatkin tuli otettua.Loppupäivänä saatiin pari alamitta taimenta ja useita tärppejä,sunnuntain vetopaikasta ei edes tarvinnut keskustella.


Sunnuntai-aamuna taas virkeinä vesille ja olimme tutulla paikalle tehillä juuri kellon löydessä seitsemää,auringonnousu tyynellä järvellä oli taas kokemisen arvoinen.Päivä meni uistellessa liiankin hienossa ja lähes tyynessä kelissä,kalojen arvasimme olevan hyvin tiukassa ja vain yksi alamitta taimen häiritsi päiväämme.


Jaa niin voitimmekin jotain pientä ;)

La päivän voitto
Suurin kala
Kokonaiskilpailu
Ja vielä seurojen välinenkin pysti tuli Hämeenlinnan seudun vetuistelijoille.


Suuri kiitos kuuluu kavereille ja tutuille jotka ovat jakaneet tietoa ja taitoa vuosien varrella :)
VK-tiimiäkin kiitämme erittäin monipuolisista ja kalastavista välineistä ja vinkeistä :)

Team KaLaxi Antti ja Timo

lauantai 14. toukokuuta 2011

Lake Saimaa Fishing May 2011

Now long winter and tought ice shield was finally gone and new season was started. Here is some pictures of new season happy customers.










maanantai 2. toukokuuta 2011

Team Hooked Kinnekulle treffien voittoon

Ruotsin Vänernillä järjestetyn Kinnekulle treffin voittoon veti tänä vuonna Team Hookedin venekunta. He saivat kolmepäiväisessä kisassa yhteensä 5 lohikalaa, yhteispainoltaan hieman yli 34 kg. 103 venekuntaa starttasi mukaan tämän vuotiseen kisaan. Kaikki kalat ottivat salakkasyötillä maustettuun VK-Raksiin. VK Onnittelee ja kiittää luottamuksesta.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Saimaalla tapahtuu


Viime aikoina etenkin Suur-Saimaalta, Puumalan vesiltä, Sulkavalta ja Paasivedeltä on kuulunut kummia. Kookasta lohta on löytynyt suorastaan hyvin ja parhaimmilla päiväsaaliit on olleet melkoisen mahtavia, yleisesti kalojen ollessa 3,5kg-5kg luokkaa.

Kävimme eilen tunnetuilla ottipaikoilla toteamassa tilannetta ja aamupäivän hurja syöntipiikki antoikin kymmenkunta tapahtumaa, joista 2 kpl (1 kala mieheen) päätyi ruokapöytään. Suurin vapautettu oli 3kg luokkaa ja useita kahdenkilon molemminpuolin olevia kaloja pääsi myös jatkamaan kasvuaan. Toivoisin että jos kalaa alkaa tulemaan yli omiksi tarpeiksi olisi fixumpaa laittaa noita ylimääräisiä takaisin kuin pyytää niitä pakastettavaksi. Ensi syksynä nuo kalat ovatkin jo 4-6 kiloisia, jolloin ne tarjoavat ihan eri luokan tärppejä.

Kala tuntui ottavan niin takiloista kuin pinnastakin ja havaintoni mukaan takilasta kelpasi suurehkot 14-17cm syötit kun taasen pintavedossa hottaa etsivät kalat napsivat mielellään pientä 10-11cm syöttiä. Syöttikalan käytimme laadukasta onkisalakkaa, koska hyvälaatuista muikkua, joka on syyskaudella usein parhain, ei ollut saatavilla.
Toimiva uintiliike oli jälleen laiskahkosti pyörähtävä katkeava (pysähtyvä) keskikokoinen uintiputki, joka saadaan aikaan VK-Raksiin helpoimmin, asettamalla koukut alas peräaukon lähelle ja käyttämällä keskimmäistä vetoreikää, siten että siima menee vavalle kourun sisäreunasta. Tuolla asetuksella olen kuullut myös kavereiden saavan Saimaalta kookasta kalaa erinomaisen runsaasti viimeaikoina. Linkin videossa on 46 sekunnin kohdalla ko. pujotus. Syötin uinti eroaa videosta siten että syötti on hieman suorempi ja pyörähtää siten myös hieman laiskemmin ja siihen tulee selvä katko. Tuplakoukulla jota yleensä en juurikaan vapauttamisen helpottamiseksi käytä, helpottuu vielä tuon katkon saaminen, siten että takakoukku on reilusti pyrstön takana.

Väreistä toimii mainiosti ainakin UV 101, 725, 745, SS03 sekä 731 Nuo koodien värit selviää helposti selaamalla vaikkapa linkin nettikaupan sivuja. Lisäksi kalaa antaa hyvin muutama speciaali värjätty, joita ei toistaiseksi vielä yleisesti ole saatavilla, kuten UV Rainbow. Levyistä itselläni ja useimmilla tuttavilla on ollut suvereeni uutuus UV levy jossa pearl hologrammi teippaus. Myös Pinkki teipatut pelaa Saimaalla loistavasti.

Kireitä siimoja
Mika

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

VK-Raksilla voittoon Päijänteen SM-kisoissa

Viikonvaihteessa Päijänteellä pidetyissä avoimissa järvilohikalojen SM kilpailuissa voittoon uisteli Team Kuksijat 1 jossa uisteli Jarmo ja Jari Suvanto. Saaliiksi he saivat upean 4,504 kg taimenen joka oli myös kilpailun suurin kala ja apukalaksi 2,215 kg järvilohen. Molemmat kalat tärppäsi lauantaina Kirveskallion lähistöltä, pinnan tuntumassa vedettyihin VK-Rakseihin (isompi koko) Voittajat kuittasivat saaliillaan kalamatkan ruotsin kalaisille vesille. Ohessa muutama kuva voitokkaasta tiimistä.

Kyseinen Suomenmestaruus oli jo upeasti neljäs SM voitto VK:n isommalla hupulla kolmen markkinoilla olo kautensa aikana. Aiemmat Inari 2008, Helsinki 2009 ja Päijänne 2009 lisäksi isompi huppu on myös tuonut merilohen uistelun Euroopanmestaruuden 2008 sekä useita muita voittoja, joten ilmiselvä voittajan valinta;-)

Onnittelut voittajille ja puntariin päässeille, helppoa se ei tänäkään vuonna ollut.
Mika/Team VK

Ohessa lyhyt kisaraportti tuoreilta mestareilta:

"Lauantain kilpailupäivä aloitettiin Virmailanselällä. Aamupäivän aikana tapahtumina oli muutama alamittainen sekä pari tärppiä. Iltapäivällä siirryttiin kokeilemaan Kirveskallion ja mantereen välistä syvännettä josta molemmat kilpailukalat sitten saatiin. Taimen kelpuutti itselleen VK:n chrome 723 hupun 10g painotuksella ja järvilohi SS12 hupun 20g painotuksella. Syötteinä käytettiin Kainulaisen Samilta ostettuja 12-14cm salakoita.
Sunnuntai päivä pyörittiin samoilla alueilla mutta se olikin sitten jo rauhallisempi, saldoksi jäi yksi pureskeltu salakka ja tapsin menetys hauen hampaissa.
Vedossa oli molempina päivinä kahden valmistajan huppuja mutta mittakalat osuivat tällä kertaa VK:n tuotteisiin.
Kuksijat I toivottaa kireitä kaikille!"





keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Järvilohi 8,7kg Saimaa




Sain Marinsin Lasselta rapsaa heidän saamastaan harvinaisen suuresta Saimaan järvilohesta.

"07-08.07.2010

Heitettiin Topin kans yö keikka ja ilta meni siinä jokusen alamitan irrottamisella ja futista kuunnellessa... Pelin jälkeen kamat ylös ja luodolle grillaan ja uimaan... Tarkotus oli nukkua jokunen tunti veneessä, mut ei siitä tullu mitään... Itikat hyökkäs täydellä pataljoonalla kimppuun, vaik oltiin ankkurissa syvemmän veden puolella... Pari tuntia tapettiin itikoita ja todettiin, et nyt saa riittää ja lähetään laskee kamat vetoon... Klo 04.00 kamat vedossa ja meikä heitti pitkäkseni... Puolisen tuntia siitä ja Topi ilmotti, et kaks hirveä ui just veneen edessä... Ja niitä sit hetken siinä ihmeteltiin... Klo 05.00, samasta kohtaa missä hirvet ui, läks sit plaanari hiljalleen jätättää taakse... Olin aivan varmaa alkuun, et nyt on sit helvetillinen hauki kii... Onneks Topi valo uskoa, et siitä kohtaa tulee vaan lohia..! 50-60m vei siimaa tasaisen tappavaa tahtia, eli ei mitään hirmu ryntäilyjä... 20 minuuttia kesti jurominen syvyyksissä, mut sit viimein anto periks ja pullahti pintaan... Siinä vaiheessa kalan laji ja koko varmistui... Onneks lohi oli jo hapoilla ja niin topille jäi helppo työ koukata kala haaviin..! Täytyy myöntää, et molemmilta karis unet silmistä, ku lohi makas veneen pohjalla... Mittaa kojamolla oli 86cm ja painoa 8.7kg, eli molemmille paukku uus järväri enkka..! Ottipelinä toimi salakka, sekä eräs ulkomainen raksihuppu ja VK:n 15cm levy, pinkki-hopea kirkkaalla levyllä... Tapsi oli n.110cm... Painoa siimassa oli 80g.... Kala oli tukevasti kielestä kiinni, mikä selittää kohtuu säyseän käyttäytymisen...

Tästä hyvä jatkaa kohti syksyn huippukelejä...
T: Lasse"

Kateudesta vihreänä :-) onnittelee
Mika/Team VK

torstai 8. heinäkuuta 2010

Järvilohi 7,6kg


Heiskasen Sami lähetti raporttia mukavan kokoisesta järvilohesta, onnea!

"Moi!

Kävin tänään vastapainoksi suolaiselle vedelle harjoittelemassa Tompan veneellä muutaman tunnin kalareissun kotivesilläni. Lähdin klo 12.00 vesille ja olin rannassa klo 16.00. VK:n pieni kromi purple/black 60g painotuksella aiheutti veret seisahduttavan kalatapahtuman kun uloin plaanari pakeni kuin merilohen viemänä kauas horisonttiin. Jopa peukalo kärsi pieniä palovammoja siinä tiimellyksessä. Lohi otti 400 ft siimaa ulos, jonka jälkeen pysähtyi ja tuli veneen taakse. Siinä se aikansa jähnäsi, josta suoritin onnistuneen haavituksen. Oma enkka kala. 85 cm pitkä, ympärys 51 cm ja painoa 7,6 kg. Ohessa kamerakännyn kuva kun ei muuta ollut mukana. Ahvenanmaalla myös VK:n kypärät toimivat hyvin. 7 kalasta jotka saimme, kuusi erehtyi VK:n huppuihin. Ehdoton hitti oli fluorikeltainen kromikypärä, jossa on punaiset splättäri roiskeet keltaisen niskan päällä. Tämä kypärä antoi 3 lohta, joista suurin oli 12+. Reissun 7 kalasta 3 ylitti kymmenen kilon rajan.

-Sami- "

Merilohi EM 2010 Helsinki


Viikonvaihteessa tuli kyseinen kisa käytyä vetämässä, Ruotsalaisen Cameron Rossin ja Mikkeliläisen Raution Antin kanssa. Kelit sallivat lohenuistelun, mutta kummasti lohet loistivat poissaolollaan. Viime vuoden huikea 203 lohen saalis Helsingin kisassa tippui tänä vuonna 67 loheen joka on erittäin heikko tulos, hyvissä keleissä ja 165 venekunnan tuloksena. VK:n menestykseksi luettakoon Pressan lohi, eli kisan ensimmäinen 10+ painoinen lohi, sekä lukuisia saaliiksi saatuja kaloja, joita punnituksessa saamamiehet ilmoittelivat. Oma tulos oli lohien suhteen pyöreä nolla, pientä piristystä kuitenkin antoi kalastusalueen rajan tuntumasta, keskeltä Suomenlahtea pienen VK2 levyn takaa VK:n UV-Vihreään pikkuhuppuun napannut 5 kg meritaimen joka on uusi taimen enkkani. Lisäksi joukkuekisassa joukkueemme jäsenten Nikon ja Arjan pari lohta Porkkalan alueelta, nosti joukkueemme lopputuloksissa sijalle 7. ja heidät henkilökohtaisessa kisassa sijalle 8. Kisan järjestelyt ovat mielestäni huipputasoa ja niistä suuri kiitos SLU:n talkoolaisille ja aktiiveille. Mukava oli tavata tuttuja kalamiehiä, hyvässä tapahtumassa. Onnittelut kaikille pärjänneille, etenkin voitokkaalle Silver Teamille. Ensi vuonna uudestaan, uusin kujein.
Mika

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Hangon lohitreffit

Hallitsevat järvilohikalojen Suomenmestarit, Kirri tiimin Terho Manner ja Jarmo Sarlin uistelivat voittoon viikko takaperin pidetyillä hangon lohitreffeillä. Kala oli tiukassa ja kelit erittäin tuuliset. Saaliina heillä oli lohi, painoltaan 8590g Ottipelinä vesimeloni värinen VK-Raksi.

Onnea voittajille
Mika/Team VK

Saimaa Cup Anttola


Sain viestiä Tukiaisen Tomilta joka onnistui voittamaan Anttolan osakilpailun. Kuulin vahvistamatonta tietoa myös että kilpailun suurin kala, järvilohi suolistettuna 4280g olisi hyväksynyt myös VK2 levyn ja VK raksin yhdistelmän. Ohessa Tomin raporttia.


"Morjens!
Pientä rapsaa hyvin menneestä Anttolan kisasta. Keli oli suhteellisen kostea ja aika ajoin meinasi hieman tuulikin puhaltaa, arvio oli aamulla että kala tulee olemaan perinteisesti tiukassa Luonterin kalaisilla vesillä. Mutta joskus yllättää positiivisesti: Saaliiksi kaksi taimenta sekä kaksi haukea jotka riittivät kisan voittoon! Taimenet olivat 55 ja 60 cm, suolistettu yhteispaino 4270g sekä hauet päälle 4505g. Kaikki ylös tulleet kalat tulivat aamupäivällä 10-12 välillä ennenkuin keli alkoi muuttua huonommaksi. Otti peleinä toimivat VK-raksit väreissä lapinkulta, 762 vihreä/kulta ja clear. Otti syvyydet olivat 55cm taimen sekä isompi hauki 10g painolla, 60 cm taimen 8m takila ja toinen hauki 11m takila. Iltapäivällä ei ollut muuta tapahtumaa kuin neljä tärppiä/rikottua syöttiä.

T: Tomi"


Onnea pärjänneille
Mika/Team VK

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Kuhasesonki on alkanut!

Lue linkin Englanninkieliseltä sivustolta raporttia alkukauden huikeasta henkilökohtaisten ennätysten illasta.

Linkki löytyy tästä
Mika

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

VK:n uusi kotisivu avattu!

Uusi kotisivu on juuri saatu auki. Sivuilla löytyy yläpalkista mm. saalispäiväkirja, johon voi takautuvasti ilmoittaa kaikki 2010 VK saaliit.

Myöhemmin, kunhan erämessu/EM kisa kiireet helpottaa, aloitamme käytännön, jossa kuukausittain arvotaan tuotepalkinto saaliinsa ilmoittaneille ja valitaan myös kuukauden VK-Team ja myöhemmin mahdollisesti Vuoden VK-Team. Jokainen ilmoitettu kala on yksi "arpa" kuukausittaisessa arvonnassa ja vaikuttaa myös em. VK-Teamien valintaperusteisiin. Tähän lisätietoa tulossa tuonnempana, mutta kevään kalat voi jo laitella sinne.

Käyhän myös vilkaisemassa videoista Kolsin Tompan pätkä Ahvenanmaalta kun ensin Hylkeeksikin luultu jättiläislohi tyhjentää 7000 döörin melkein kuivaksi siimoista ja polttaa kaupanpäälle vielä kelasta jarrupalat, kun tähtipyörallä yritetään hillitä menohaluja.

Sivu löytyy täältä

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Proviset Fishing Team Ahvenanmaalla




Sain Vähäsarjan Nikolta, mailiin reissurapsaa onnistuneesta Ahvenanmaan retkestä. Ei voi kuin onnitella huikean hienosta reissusta! Niko kertoili aiemmin kahden suurlohen katkoneen kisassa 0,46mm tuoreet siimat, ensi tärpin jälkeen vetäistyään kelat lähes tyhjiksi. Ohessa Nikon tarinaa... Mainitaan vielä että kalojen väsytys oli Arjan hommaa, Nikon toimiessa avustavana kansimiehenä:-)

"Proviset Fishing Teamin Arjan ja Nikon ahvenanmaanreissu 15-29.5.2010

Arjalle reissu oli ensimmäinen ja minulle 3. Reissu oli minullekin ensimmäinen 10v tauon jälkeen. Säät suosi uistelijoita, tyynillä keleillä vetopäiviä tuli 12 kpl. Kahden ensimmäisen tyhjänvetopäivän jälkeen löysimme kalat ja onnistumme saamaan kaloja joka päivä kun olimme vesillä. Kala tapahtumia kertyi yhteensä 15 kpl joista veneeseen saimme lohia 12 kpl. Kalojen painot oli 4kg, 2 x 4,5kg, 6,7kg, 7,5kg, 3 x 9,5kg, 10kg, 10,5kg, 13kg ja 13,7kg

Kalat tulivat kahta yksilöä lukuun ottamatta pinnasta pienillä painoilla, suurimmaksi osaksi levyjen takaa. Ottipeleinä meillä toimi parhaiten VK:n-pienet huput, väreissä coho blue kromi, lapinkulta, Purble Black kromi ja Purple Black kulta, maustettuna ottotäyn 13-15 cm salakalla.

Levyistä ehdoton ykkönen oli VK:n uutuus, pieni 6 tuuman levy, väreissä UV, kromi ja Kulta. Näiden takaa tuli tapahtumista 8kpl 1,2m tapsipituudella. Vetonopeus meillä oli 2,8-3 kmh Uintina parhaiten toimi laiska iso tynnyriuinti. Reissu ylitti kaikki asettamamme odotukset huikeasti. Kisa sijoituksemme oli 4. ja isomman kalan kisassa 9.

Niko ja Arja"

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Team Känkkäränkkä Åland

Suppalan Marko sai ahvenanmaalta tänään 15,6kg/112cm lohen jolle kelpasi kaksi raksia samalla kertaa, muutaman sekunnin välein. Toisessa tapsissa oli VK-levy, toinen vapaastihengittävä. Kalalle kelpasi samalla kertaa sekä pieni että iso VK-huppu, ei tainnut osata päätää, niin otti molemmat:-) Molempien raksien koukut oli siististi vierekkäin kiinni syvällä nielussa. Olikohan tuo nyt se tuplatärppi vai mikä se oli?

Myös Team Evil on ilmoittanut ahvenanmaan päiväkirjaan tänään 14,6kg lohen VK-Raksin Ruotsilippu värillä ja VK1 ruotsinlipun värisellä
levyllä.
Onnea saamamiehille, kisa alkaa huomenna.
Ohessa linkki ahvenanmaan päiväkirjaan, jonne näin kisan alla on tietoja tullut tosi niukasti, vaikka kalaa kuuluu tulleen melko mukavasti.
Mika

torstai 20. toukokuuta 2010

Järvilohi 6,9 kg

Rutasen Sauli laittoi mailiin raporttia komeasta alkukauden lohesta, joka oli tärpännyt takilassa vedettyyn VK:n pikkuraksiin, värissä Rainbow. Kala on noussut ihan kotimaan vesiltä, saantivesistöä ei Sauli muistanut mainita:-) Ohessa raporttia:
"Tänään hyvä lähtö takilasta. järväri 83cm ja 6,9kg. Haki VK-pikku raksiin(glow 842s), jossa syöttinä n. 10cm salakka. Vetonopeus n. 3,3km/h ja kourunpohjasta iso hidas pyörähdys! Kyllähän se tärpistä poistu pohjoseen heti 50 metriä:)

T.Sauli"

Onnittelut saamamiehille!
Mika/Team VK

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Uusi vene kalastusmatkailu käyttöön

Sain viimein uuden veneen kotiin, pitkän tehdastoimitus odotuksen jälkeen. Nyt alkaa ankara varustelu, jotta veneeseen saadaan kaikki kalastus, navigointi ja turvallisuus varusteet paikoilleen. Voit varata korkealaatuisen kalastusmatkasi Saimaalle uudella kalustolla, kesäkuun alusta alkaen. Veneeseen sopii mukavasti kalastamaan 7 asiakasta. Tällä hetkellä on varattavissa aktiivisia heittokalastus ja uistelumatkoja pienemmille ryhmille Buster X veneellä, josta löytyy lisätietoja kotisivuilta. Kysy lisätietoja sekä tarjoukset sähköpostilla tai soittamalla.
Mika 0400-907234

Takilakamera tärppi

Katso video, jossa näkyy kuinka utelias lohi lopulta menettää malttinsa ja tärppää syöttikalaan. Nähtävissä täällä

lauantai 15. toukokuuta 2010

Jälleen suurlohi Vänerniltä

Charter kippari Tommy Högkvist, laitteli raporttia tänään. Oli saanut hienon 11kg lohen VK:n värillä 737. Kyseessä on kipparin kautta aikain jo kolmas 11kg:n ylitys. Raportti löytyy täältä.

Kateellisena onnitellaan:-)

T.Mika/VK

Isoa kalaa Vänerniltä


Team Bomsvängen raportoi mailiin keskiviikkoisesta "miehen kokoisesta" jätti lohesta. Kalalla painoa 11.150kg ja pituutta 104cm. Ottipelinä VK-Raksi UV Watermelon ja Uusi pienempi VK-Salmon Flasher värissä UV30

Alkuperäinen lyhyt rapsa löytyy täältä.
Taas pitää vaan kateudesta vihreänä tyytyä onnittelemaan:-)
Mika

lauantai 8. toukokuuta 2010

Raporttia Vänerniltä, Team Kalax

Mailiini tupsahti Team Kalaxilta reissurapsaa huimasta kalastuksesta Vänerniltä.

"Reissu ajoittui huhtikuun loppupuolelle (14-21.4)Majoituimme Askevikin mökkikylään, jossa oli jopa sauna!?

Kolme ensimmäistä päivää uistelimme Brömmön pohjoispuolella ja loppureissun Fällbankenilla. Vesille pääsimme ensimmäisenä päivänä n, klo 15, eikä ensimmäisiä kalatapahtumia kauaa tarvinnut odotella. Saldo ekana iltana n, 10 tärppiä, joista kyytiin 2*3,5kg ja 5kg.

Ensimmäinen aamusyönti yllätti meidät täysin, ensin tärppi takilaan/alamitta takaisin ja sen jälkeen alkoikin lohia napsahdella kiinni sitä tahtia ettei edellisiä kerinnyt saamaan ylös. Tyynen rauhallisesti :) otimme kaloja kyytiin, lähimmästä aloittaen. Vain yksi kala pääsi omin avuin irti näistä seitsemästä. Neljä kaloista oli otettavia 3,8-5,5kg. Puolenpäivän jälkeen lähdimmekin jo perkuu hommiin, kun oli kiintiö täysi.

Toisen päivän saldo oli 7 mitallista otettavaa joista pienin pääsi kasvamaan, painot 3,6-5,5kg. Tämän lisäksi oli lukematon määrä tärppejä, alamittaisia ja luonnonkaloja.

Kolmas vetopäivä alkoi myöskin edellispäivän tahtiin, eli vehkeitten laskuun meni useampi tunti. Muutaman raksin kun sai veteen niin jo jossain nyki kala... Jotenkin onnistuimme välttelemään istukaskaloja ja saimme uistella iltaan saakka. Kolmannen päivän saldo 3kpl 4-5kg otettavia ja taas alamittaisia ja luonnonkaloja riittävästi.

Neljäs vetopäivä menikin tuulta pidellessä rannassa. Loppu reissusta ei ole täysin varmoja muistikuvia, mutta muutama huippuhetki jäi mieleen. Reissun suurimman kalan väsytyksessäkin oli jo tekemisen meininkiä (90cm luonnonkala,vapautettu).

Meidän venekunnan saldo oli 19kpl otettuja, suurin 7kg. Kaikki mitalliset kalat olivat järvilohia, alamittaisia taimenia saimme kaksi. Suurinnosa kaloista tuli pintavesistä(1-4m), mutta myös hieman syvemmältä(10m). Syötin koolla ei ei ollut suurta merkitystä, pikku ja isompihuppu pelasi molemmat.

Hyvin kalastavia vehkeitä oli; Chrome 725, 731, 733
Glow 731
UV 107
Vk2 katkolevy Chrome 651
Vk vanhempi malli M004

Terveisin;TeamKalaxi, Haikka&Ikola"


Mallin mitoissa (7kg)
Mitä lie syöttikaloja...
Watermelon UV on puhunut (6,8kg)
Seiskatärpin satoa 3,8-5,5kg (After 7 header)

maanantai 3. toukokuuta 2010

Raportteja Ruotsin järviltä.

Englanninkieliseen blogiin päivitetty kuulumisia viimeaikaisista kalasaaliista Vänerniltä. Kotimaan kausi alkaa olemaan viimein pitkän talven jälkeen käsillä. Kireitä siimoja kaikille.
Katso Vänernin raportteja tästä

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Uudistettu VK-Webshop avattu

VK-Products on avannut uudistetun verkkokaupan. Mukana useita uusia raksivärejä sekä uusi houkutuslevy malli.


keskiviikko 23. joulukuuta 2009

maanantai 21. joulukuuta 2009

Jättilohi Vänerniltä

Lohi 12kg tärppäsi VK-Raksin vesimeloni värillä maustettuun salakkaan.

Onnittelun saamamiehelle
Mika/Team VK

lauantai 12. joulukuuta 2009

Saalisraportteja

Tuoreimpia raportteja Ruotsin vesiltä löytyy täältä www.vk-trolling.blogspot.com

tiistai 8. joulukuuta 2009

Lohi 10022g

Ruotsalainen kalaopas Tommy Nerstrand sai asiakkaalleen hienon joulukalan. Ohessa Tommyn raportti:

"Hello Mika!
I have caught several nice salmons last trips and special with the small VK heads. Today we had 4 fish at Vänern and we caught 3 fish on VK heads and one fish on Krippled. I had 3 VK heads on one side of boat and 3 heads Krippled on other side of boat.
Here is a picture of the salmon caught sunday 29 november on a VK head in colour Purple UV (103). The name of client that caught it is Herbert from Germany. The weight was 10022 gr. and the fight took about 55 minutes...:-) I like the small heads.
Best fishing regards!
Tommy Nerstrand
http://www.dalslandfishing.com/"

Onnea saamamiehille
Mika/Vesku

maanantai 23. marraskuuta 2009

Suvakselta 4,950kg lohi

Sain mailia Rissasen Villeltä, Suezin Sheikit olivat tuossa viimeviikon puolella saaneet Suvakselta toisenkin mukavankokoisen lohen tuon aiemmin saamansa 7,6kg kalan lisäksi. Kala oli karvan vajaa vitonen ja ottireseptinä ihan samanlainen paketti kuin isommallakin, eli n. 10cm syötti mausteenaan VK-Pikku raksi purple black värissä.

Onnittelut.. On ne kovia.

T.Mika/Vesku

torstai 19. marraskuuta 2009

VK-Raksi "Fastfood" Video

Tänään kokeilimme kalastuspäivän viimeisen tunnin aikana millaista on säätää raksia rauhallisesti uimaan hieman kovempaan vauhtiin. Nopeutta oli n.4,8km/h ja uinnit sai helposti pienen harjoittelun jälkeen vaikka kuinka "tappohitaiksi" Koitimme kahta erilaista vetotapaa ja molemmilla onnistui. Tuo ns. kourunpohja oli vähän helpompi, kuin pienempi uintiputki. Ohessa hieman heikkolaatuinen videopätkä aiheesta. Niin saalis, ei ollut kehumista , selityksiä kun niitä pitää kalattomuudelle tietysti aina löytyä haettiin tyynestä/sateisesta kelistä ja rajusta matalapaineesta. Yksi vapautettu +50cm nieriä pikana kokellusta nopeasta. Lähes koko päivän vedimme ns. normaalia vauhtia 3-3,5km/h josta pikkuraksilla/hakevalla uinnilla, kaksi vapautettua +50cm lohta, 1 +50cm vapautettu nieriä ja yksi takila tärppi. Pienenä lohtuna tietysti oli että kaloja ei kuulunut peilityyneltä Yövedeltä saavan tänään kukaan?

Havaintoja tuosta nopeasta oli, että alkuun vauhti tuntui aivan uskomattoman kovalta, mutta jo tunnin päästä siihen oli tottunut täysin, eikä se tuntunut enää mitenkään omituiselta. Usko tuohon nopeaan raksin uittoon lisääntyi entisestään, niin simppeliä hommaa se on, varsinkin kun kalakin merkkasi sen heti vaikka käytetty aika ja olosuhteet oli kaikkea muuta kuin suotuisat. Joissain säätö tapauksissa syöttiin sai vielä bonuksena hienosti värisevän uinnin.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Nätti Meritaimen Suomenlahdelta

Sain Viestiä Kolsin Tompalta, onnistuneesta kovan vauhdin raksiuistelusta. Ohessa rapsaa Tompalta. Onnittelut.

"Pari viimeistä yhdistettyä heitto/vetokeikkaa meritaimenen perässä, heitellen ei tavoitettu isompia rannoilta, joten molemmilla kerroilla vaihdettu vetoon. Keliä 6-8m/s molemmilla reissuilla, vetoa sekä kiviä kolistellen että syvän päältä. Ekalla reissulla, viikko sitten läjä räjäytksiä, pari alamittaa, kauhea tärppi (plaanari HYPPÄSI metrin taaksepäin) ja 5+ karkuutus haavista, Männä sunnuntaina 2h vetoa,1 tapahtuma josta 4.7kg kyytiin syvän päältä. Vetonopeus 4.5-6km/h , kourunpohjasta viriteltynä laajalle tynnyrille. Tärpit on aika karmaisevia eikä kyllä jää epäselväksi kävikö joku täräyttämässä vai ei. Tuntuu ainakin taimen tykkäävän reilummasta nopeudesta. Muita positiivisia puolia on suuremman alueen kattavuus, eikä aallokon vaikutuksesta matalassa vedettäessä pääse vehkeet vajoamaan liikaa. Nopeuden muutokset ei ainakaan käytetyllä rei'ityksellä vaikuta uintiin millään tapaan. Negatiivisena puolena se ,että alkaa olemaan v****n kylmä säädellä vehkeitä :)

Tuossa kuva sunnuntain otuksesta.

Pituutta ei mitattu, painoa 4.7kg. Cohoblue cr kypärä, 12cm täky kourunpohjasta laajalle tynnyrille viriteltynä 5km/h nopeuteen ( vetovauhti 4.5-6km/h) . 20g punttia 15m vapari. Lähtö oli mallia p****t housuun, 50m piuhaa ulos tärpistä, toistakymmentä hyppyä ja 15min vääntöä ennen haavitusta. Otti vielä ulkokaarteesta.

-Tomppa"

torstai 12. marraskuuta 2009

Suvakselta 7,6kg lohi


Sain rapsaa suoraan Villen ja Petterin veneestä. Kaveruksilla oli ollut työläs hetki kun tuplana oli lähtenyt ihan mukavan kokoiset kalat.

Ohessa Villen raportti:

" Parani meidänkin järvilohiennätys 300 grammalla Suomen sisävesiltä. Tuplatärpistä 3.5 kg ja 7.6 kg/84 cm. Isompi kala otti 10 gramman painon perästä pieneen VK Kromi purple black huppuun jossa oli syöttinä n.10 cm Ottotäky. T: Ville Rissanen ja Petteri Hassinen"

Kala oli ottanut keskimmäisestä sivureiästä, hupun ulkosivulta vavalle menevällä siimanpujotuksella ja hitaasti pyörähtävällä, välillä paikoilleen pysähtyvällä uinnilla.

Onnittelut Suezin Sheikeille!!
Mika/Vesku

tiistai 10. marraskuuta 2009

Pohdintoja uinneista ja vetonopeuksista

Viimeaikoina lisääntyneet uutiset loistavista raksi saaliista jopa yli 5km/h vetonopeuksista mietityttää onko meillekin aikoinaan lanseeratussa "death slow" metodissa muuta järkevää syytä kuin yksinkertaisesti silloin lanseeratun tuotteen asettamat rajoitukset kovempiin vauhteihin. Nyt jos pohditaan esimerkiksi vaapun ja monen pellin vetonopeuksia jotka ovat aina pääsääntöisesti olleet kovia, niin saalistahan noilla on aina tullut. Miksi siis oikea syöttikala jossa on vielä lisänä luonnollisen syötin haju/maku/muoto sekä väri ei olisi jopa paremmin noita toimiva jos uintiliike kerran saadaan kovemmissakin nopeuksissa helposti kaloja kiinnostavaksi? Useamman venekunnan testaukset nopeasti vedetyllä raksilla sekä uistin+raksi sekavetokokemukset viime keväältä ja tältä syksyltä allekirjoittaa kyseisen väittämän ainakin tuolla Ruotsin vesillä, sekä muutamien meritaimenen uistelijoiden samansuuntaiset kokemukset myös meiltä. Tuoreimpana esimerkkinä, Team Hookedin/Marren Kållandsö treffien voitto sekä parin viikon takaiset Team PM-Fishingin huippusaaliit muiden noukkiessa lähinnä samaan aikaan yksittäisiä kaloja.

Miksi sitten vauhdin nosto nykyisistä monesti käytetyistä jopa reilusti alle 3km/h vetonopeuksista olisi edes harkittavissa oleva teko?
Mielestäni lisäämällä vauhtia moni asia muuttuisi parempaan. Ei tarvitsisi enää erilaisia jarruvirityksiä veneeseen, ohjattavuus paranee, moottorin toiminta, voitelu ym. paranee. Vedetty matka pitenee jopa puolella ja näin entistä usempien kalojen näkökenttään tulisi pyydöt saatettua. Tästä taasen on se etu että ainakin meidän vähäkalaisilla järvillä vähien kalojen etsintä helpottuisi, tärpäneet kalat tarttuisivat paremmin ja esim. Merellä sekä Ruotsin isoilla lähes merelliset olosuhteet tarjoavilla järvillä suurin ongelma eli kalojen löytyminen helpottuisi olennaisesti.

Mielestäni suurin rajoittava tekijä erilaisille tyyleille ja kokeiluille on hyvin markkinoidut uskomukset ja ennakkoluulot, sekä oletettu tietämys juuri ainoasta oikeasta kaloille kelpaavasta uintiliikkeestä, jonka tulee sisältää uintikatkoa jne. immelmanneja. Jo tynnyriuinnin tuleminen raksin uittotyyliksi aikoinaan romuttaa pahasti katkoteoriaa ja on tarjonnut valtavasti kaloja sekä mahdollisuuksia entistä useammille saada raksilla elämänsä kaloja, sillä erittäin harvoin kyseisessä uintiliikkeessä on mitään suurempia katkoja eikä se niitä vaadikkaan toimiakseen. Näin salatiede sen matelevan hitaan vauhdin katkouinnin säätämiseen on saanut pienen kolauksen, sillä jopa ensikertalaiset syötin säätäjät ovat päässeet simppeleillä tynnyriuinneilla aivan loistaviin tuloksiin, pöllyttäen monesti mennen tullen vanhat tekijät samoilla apajilla.

Tässä kohtaa on helppo myös hakea esimerkkejä onnistuneesta uskomusten markkinoinnista vaikkapa vaappu puolelta jossa hienosti valtakunnan laajalevikkisimmän lehden toimittaja aikoinaan rupesi puolesta puhumaan hakevan uintiliikkeen ehdottomasta välttämättömyydestä ja todellisen ottivaapun aivan välttämättömästä haku ominaisuudesta. Tämä oli lanseerattu niin hyvin että vieläkin suuri joukko vaapunvalmistajista vannoo ainoastaan tuon ominaisuuden nimeen ja asentaa erilaisia kourulevyjä tuotteisiinsa, joiden johdosta uinnista katoaa se oikea herkkyys ja tilalle tulee terävästi potkiva epäsäännöllinen uintiliike. Itse en tuolloin vaappuja väsätessä lähtenyt tuohon muotiin mukaan ollenkaan, vaan pidin mahdollisimman herkän ja kylkiä välkyttelevän uinnin puolia ja tulokset puhuivat puolestaan. Tätä samaa teoriaa tuki jo tuolloin legendaariset ottivaaput, rapalan ja LGH:n johdolla, joiden uinnista hakua saa hakemalla hakea. Tästä ei tarvitse kuitenkaan vaapunvalmistajien alkaa vääntämään, esitän omia yleistyksiäni asiasta ja jos jollain nyt löytyy vaikkapa herkästi uiva ja hakeva vaappu, niin hienoa. Itse tarkoitan herkkyydellä sitä että kun viehettä vetää siimassa, tunne on kuin siiman päässä ei ole mitään, vaikka siellä on hienosti kylkiään välkyttelevän uintiliikkeen omaava viehe. Tällä metodilla onnistuin aikoinaan varsinkin järvilohivesillä mielestäni mainiosti. Vaapun vedon lopetin eettisistä syistä, lähinnä vaikeiden koukutusten vuoksi. Ei tästä enempää.

Kaikki tämä osaltaan osoittaa että ainoata ja oikeata ei kalastuksessa ole olemassakaan, vaan monilla eri tyyleillä päästään hyviin tuloksiin. Päiväkohtaiseti muuttuvat mieltymykset kaloilla toki on havaittu, jotka saattavat osoittaa monet teoriat vääriksi. Lohi kyllä saa muutaman kilometrin kovempaa uivan pyydön helposti kiinni ja myös sen iskurefleksin arviointi aika lyhenee huomattavasti kun pyytö meinaa karata näköpiiristä. Lohen uintinopeus on käsittääkseni parhaimmilaan n. 40km/h joten tämä ei kyllä aseta rajoituksia.

Kehotan kaikkia ennakkoluulottomampaan toimintaan kalastuksessa ja kokeilemaan muitakin juttuja kuin ne joihin se vahva uskomus on ajanut ja homma jymähtänyt monilla paikoilleen. Itse uskon että aito syötti ui se kovaa tai hiljaa on oikein säädettynä useasti erilaisia keinotekoisia tehokkaampi juuri oikean kalan tuoman lisähoukuttelevuuden vuoksi. Tästä joku yleensä älähtää että on voittanut raksinvetäjät uistimella samaan aikaan niin ja niin monta kertaa, mutta voin väittää että samainen kaveri on myös tullut hävinneeksi aika usein. Mitään eri tyylien vastakkain asetteluja ei ole kuitenkaan missään nimessä tarkoitus tällä kirjoituksella tehdä, vaan avartaa näkemystä kuinka niin monilla eri metodeilla saa kalaa, niin miksei sitten kovempaa uitetuilla rakseillakin, aiempien vahvojen uskomusten vastaisesti. Tähtäimessä useimmilla tyhjän pyynnin vastapainoksi on kuitenkin mahdollisimman tehokas metodi ja uskon että juuri kovan vauhdin raksissa saattaa olla potentiaalia, kunhan sitä ensin ruvetaan enempi käyttämään ja saadaan kokemusta. Kalastuksen hieno puoli on että siinä on aina jotain uutta opittavaa, tätä kannattaa noudattaa ja yrittää oppia uutta ettei vuosikymmeniksi jymähdä "samoihin kuoppiin".

Kommentteja ja kokemuksia pähkäilyistäni puolesta ja vastaan saa toki laittaa sähköpostiini rakentavassa hengessä.

Kireitä siimoja, ei pipoja
Mika

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Team Hooked/Marre Kållandsö treffien voittoon

Perjantaista sunnuntaihin Vänernillä kisatussa Kållandsö treffeillä pisimmän korren veti tasaisella suorituksella, Team Hookedin Cameron ja Peter miehistössään Team Marren Göran. Kaverukset vetivät salakkaa maustettuna VK-rakseilla, käyttäen erittäin kovaa 2,7-3 solmun vetovauhtia. Tämä taktiikka toimi ja he totesivat Sunnuntaina selvinneensä tämän erittäin tiukan kisan voittajiksi viidellä saamallaan lohella.

Lue Cameronin alkuperäinen raportti oheisesta linkistä: http://www.vk-trolling.blogspot.com/

Lämpimät onnittelut koko poppoolle.
Mika/Vesa

perjantai 30. lokakuuta 2009

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Lohi 9,940 kg

Norjalainen kaveri, nimeltään Magnus sai Sunnanå treffien suurimman kalan painoltaan 9,940 kg. Kala on suurin ko. kisassa punnittu kala 25 vuoden aikana. Kala otti VK-raksilla maustettuun syöttiin plaanarista.

Onnittelut
Team VK

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kalauutisia Vänerniltä

Fullpott
Taimen 7,1kg

Ruotsin järvillä alkaa pikkuhiljaa sesonki käynnistymään. Ohessa viesti Team PM-Fishingin Patrikilta, heillä on ollut mukava menestys kovalla vauhdilla vedetyllä VK-Raksilla.

"Hello Mika!

Here is some pictures from Vänern when i have been fishing with VK Rax. It is working very good in high speed. Keep in touch!
Best regards Patrik//Team Pm Fishing"
http://teampmfishing.blogspot.com/
Kysäisin vielä Patrikilta lisätietoa kaloista ja vastaus ohessa.
"I was in Vänern for 9 days but i could only fish 4,5 days because of the wind. I caught 10 oversize fish and 9 of them was caught on VK-rax. I had VK on the planerboards and trophy spoons on the downriggers (only one rod on each rigg). It wasn´t so good fishing these days but it went well for me. 4 of them was caught on Steenson 2 on 737 1 on Lapinkulta crome 1 on UV and the last one i dont remember.
The size of the fish in the cooler is 7,1 5,6 4,5 4,4 3,5 3,0 That was a good day =0))"
Onnittelut hienosta setistä
Team VK

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Mörkö!

Lue oheisesta linkistä tarina erään kalastajan ikimuistoisesta ahvenen ongintareissusta.

http://www.eralehti.fi/erablogit/arin-kalahatusta/melkein-marraskala.aspx

maanantai 21. syyskuuta 2009

Team Kirri voittoon Päijänteellä

Kippari Jarmo "Nakke" Sarlin
Suomenmestarit 2009

Terho Manner
Team Kirrin voitokas värivalinta

Viikonloppuna Päijänteellä järjestetyssä Järvilohikalojen avoimessa SM-Uistelussa kilpailuun starttasi 160 venekuntaa. Voiton tiukassa kisassa korjasi Hangon Kalamiehiä edustava Team Kirri. Venekuntaan kuuluu pitkän uistelukokemuksen omaavat herrasmiehet Jarmo Sarlin ja Terho Manner. Venekunta aloitti padasjoen selältä uistelun ja jo kolmen pyyntiin lasketun vavan jälkeen tärppäsi ensimmäinen järvilohi. Hieman myöhemmin samaan vapaan iski jo toinen kilpailukala ja jonkin aikaa tuon jälkeen oli vuorossa tuplatärppi josta toinen kaloista kelpuutti myös tuon jo kaksi kalaa antaneen pyydyksen. Nämäkin kalat olivat olleet otteista päätellen kilpailukokoisia, mutta valitettavasti molemmat irtosivat. Voiton tuoneessa vavassa oli pyydyksenä VK-Raksin kultapohjainen huppu ja n.13cm salakka viritettynä sivuplaanariin 40g painotuksella.

Kaverusten kalat painoivat punnituksessa 6,934kg ja vaikka he eivät onnistuneet toisena päivänä ruuhkautuneesta ottipaikasta enempää kaloja löytämään, riitti kyseinen tulos voittoon ja pääpalkintona olleeseen viikon mittaiseen kalastusmatkaan Ruotsin järville. Heidän tuloksensa nosti myös Hangon kalamiehet sijalle 3 joukkuekilpailussa.

Ilo oli myös punnitusten yhteydessä kuulla, kuinka tuotteemme tuli mainituksi ottipelinä useamman puntariin tuodun kalan yhteydessä ja mm. kakkosijaan oikeuttavassa tuloksessa toinen kaloista oli tullut vaapulla ja toinen raksillamme, joten sekavetokin kannattaa.

Oma kisamme sujui hieman hapuillen, sillä ilman minkäänlaista harjoittelua läksimme kisaan ja aloitimme lauantaina yhdestä Päijänteen kuuluisimmasta ottipaikasta Koreakoivun saaren lähettyviltä, mutta kiusana oli vain alamittaiset kalat ja lukuisat plaanareista rikki purrut syötit. Toisena päivänä vaihdoimme hieman paikkaa ja n. klo 10 laukesi plaanarista uloin vapa jossa vedossa Coho blue kulta huppu n.10 cm salakalla ja 10g painotuksella, viritettynä uimaan laajaa tynnyri liikettä. Pienen väännön jälkeen saimme kammettua kyytiin 2530g taimenen. Muita tapahtumia emme toisen päivän aikana enää saaneet ja kyseinen kala oikeutti meidät sijalle 21. Tuloksemme nosti myös Niittymäen Kimmon lauantaina Pienen Betsy värisen VK2 levyn ja VK raksin yhdistelmällä saadun 2,686kg kalan kanssa joukkueemme, joukkuekilpailun sijalle 5.

Veskukin soitteli sunnuntai aamupäivällä samaan aikaan heidän saamastaan 55cm taimenesta joka oli myös tärpännyt pienemmän, betsy värisen VK2Levyn taakse 44g painotuksella viritettyyn VK huppuun ja Vesku oli lopulta lopputuloksissa sijalla 37.

Kaiken kaikkiaan loistavasti järjestetty kilpailu ja haluan vielä kerran onnitella kaikkia kalaa saaneita ja etenkin Team Kirriä upeasta Suomenmestaruudesta. Ensi vuonna uudestaan.

Tulokset löytyy tästä linkistä.
Joukkue tulokset tästä.

T.Mika

lauantai 12. syyskuuta 2009

VK:lta uutuus raksi

Pikkuraksi kuvassa. Uutuusväri, Rainbow, josta on nopeasti tullut oma luottoväri.
Molemmat raksit vertailukuvassa.

Julkistamme ensi viikonvaihteen Järvilohikalojen SM kisoissa padasjoella odotetun uutuus raksimme. Kyseessä on pienemmälle syötille suunniteltu malli, jossa on myös jotain uutta hienosäätöä vetoreikien suhteen. Menneen kesän ja kuluvan syksyn testikalastukset ovat osoittaneet myös pienemmän mallin olevan erinomaisen kalastava ja helpposäätöinen. Huppua voi helposti käyttää 7-12cm syötin kanssa ja hieman isompikin (13-14cm) menee vielä lievästi ahtamalla huppuun . Tässä vaiheessa tuleva värikartta ja kuvaukset on hieman vielä työn alla, mutta valmistuu/täydentyy jatkuvasti syksyn edetessä.

Team Toby voitokas Vättenillä

Tänään ratkesi Ruotsalaisen Volvon kalastuskerhon jäsentenvälinen Team Tobyn hyväksi. Pojat saivat 4 kalaa punnitukseen ja se riitti Vätternin osakilpailun voittoon ja oikeutti myös aiemmissa osakilpailuissa hyvin menestyneen teamin koko Cupin voittajaksi. Kaverit luottavat VK:n tuotteisiin ja saivatkin myös kevään Kinnekulla treffeillä kilpailun suurimman, hieman vajaa 11kg lohen raksillamme.

Onnittelut
Team VK

torstai 10. syyskuuta 2009

VK-Raksilla Urho Uistelun voittoon

Sain mailiin Korhosen Keijolta viestiä jossa hän tarinoi että he voittivat VK-Raksilla pari viikkoa takaperin Vuohijärvellä järjestetyn Urhon uistelun. Ohessa Keijon viesti.

"Moro!
Tässä vähän tarinaa Urho uistelusta Vuohijärveltä...
Päivä alkoi hiljaiseloa pitäen. Vain muutamia n.50cm järvilohia ja taimenia kävi pyörähtämässä veneen laidalla. Sitten tärähti takilasta n.15m syvyydestä kunnon järvilohi. Kala painoi pyöreänä 5460g ja pituutta oli 78cm. Suolistuksen jälkeen painoa oli 4.9kg. Ottipelinä oli VK huppu väriltään kelta-oranssi-kulta tiikeri. Väsytyksen hoiti hienosti Risto Hasu ja itse koukkasin kalan haaviin, Lyytikäisen Rikun hoidellessa samalla kipparin hommia....

T:Keijo Korhonen "

Onnittelut
T: Team VK