Viimeaikoina lisääntyneet uutiset loistavista raksi saaliista jopa yli 5km/h vetonopeuksista mietityttää onko meillekin aikoinaan lanseeratussa "death slow" metodissa muuta järkevää syytä kuin yksinkertaisesti silloin lanseeratun tuotteen asettamat rajoitukset kovempiin vauhteihin. Nyt jos pohditaan esimerkiksi vaapun ja monen pellin vetonopeuksia jotka ovat aina pääsääntöisesti olleet kovia, niin saalistahan noilla on aina tullut. Miksi siis oikea syöttikala jossa on vielä lisänä luonnollisen syötin haju/maku/muoto sekä väri ei olisi jopa paremmin noita toimiva jos uintiliike kerran saadaan kovemmissakin nopeuksissa helposti kaloja kiinnostavaksi? Useamman venekunnan testaukset nopeasti vedetyllä raksilla sekä uistin+raksi sekavetokokemukset viime keväältä ja tältä syksyltä allekirjoittaa kyseisen väittämän ainakin tuolla Ruotsin vesillä, sekä muutamien meritaimenen uistelijoiden samansuuntaiset kokemukset myös meiltä. Tuoreimpana esimerkkinä, Team Hookedin/Marren Kållandsö treffien voitto sekä parin viikon takaiset Team PM-Fishingin huippusaaliit muiden noukkiessa lähinnä samaan aikaan yksittäisiä kaloja.
Miksi sitten vauhdin nosto nykyisistä monesti käytetyistä jopa reilusti alle 3km/h vetonopeuksista olisi edes harkittavissa oleva teko?
Mielestäni lisäämällä vauhtia moni asia muuttuisi parempaan. Ei tarvitsisi enää erilaisia jarruvirityksiä veneeseen, ohjattavuus paranee, moottorin toiminta, voitelu ym. paranee. Vedetty matka pitenee jopa puolella ja näin entistä usempien kalojen näkökenttään tulisi pyydöt saatettua. Tästä taasen on se etu että ainakin meidän vähäkalaisilla järvillä vähien kalojen etsintä helpottuisi, tärpäneet kalat tarttuisivat paremmin ja esim. Merellä sekä Ruotsin isoilla lähes merelliset olosuhteet tarjoavilla järvillä suurin ongelma eli kalojen löytyminen helpottuisi olennaisesti.
Mielestäni suurin rajoittava tekijä erilaisille tyyleille ja kokeiluille on hyvin markkinoidut uskomukset ja ennakkoluulot, sekä oletettu tietämys juuri ainoasta oikeasta kaloille kelpaavasta uintiliikkeestä, jonka tulee sisältää uintikatkoa jne. immelmanneja. Jo tynnyriuinnin tuleminen raksin uittotyyliksi aikoinaan romuttaa pahasti katkoteoriaa ja on tarjonnut valtavasti kaloja sekä mahdollisuuksia entistä useammille saada raksilla elämänsä kaloja, sillä erittäin harvoin kyseisessä uintiliikkeessä on mitään suurempia katkoja eikä se niitä vaadikkaan toimiakseen. Näin salatiede sen matelevan hitaan vauhdin katkouinnin säätämiseen on saanut pienen kolauksen, sillä jopa ensikertalaiset syötin säätäjät ovat päässeet simppeleillä tynnyriuinneilla aivan loistaviin tuloksiin, pöllyttäen monesti mennen tullen vanhat tekijät samoilla apajilla.
Tässä kohtaa on helppo myös hakea esimerkkejä onnistuneesta uskomusten markkinoinnista vaikkapa vaappu puolelta jossa hienosti valtakunnan laajalevikkisimmän lehden toimittaja aikoinaan rupesi puolesta puhumaan hakevan uintiliikkeen ehdottomasta välttämättömyydestä ja todellisen ottivaapun aivan välttämättömästä haku ominaisuudesta. Tämä oli lanseerattu niin hyvin että vieläkin suuri joukko vaapunvalmistajista vannoo ainoastaan tuon ominaisuuden nimeen ja asentaa erilaisia kourulevyjä tuotteisiinsa, joiden johdosta uinnista katoaa se oikea herkkyys ja tilalle tulee terävästi potkiva epäsäännöllinen uintiliike. Itse en tuolloin vaappuja väsätessä lähtenyt tuohon muotiin mukaan ollenkaan, vaan pidin mahdollisimman herkän ja kylkiä välkyttelevän uinnin puolia ja tulokset puhuivat puolestaan. Tätä samaa teoriaa tuki jo tuolloin legendaariset ottivaaput, rapalan ja LGH:n johdolla, joiden uinnista hakua saa hakemalla hakea. Tästä ei tarvitse kuitenkaan vaapunvalmistajien alkaa vääntämään, esitän omia yleistyksiäni asiasta ja jos jollain nyt löytyy vaikkapa herkästi uiva ja hakeva vaappu, niin hienoa. Itse tarkoitan herkkyydellä sitä että kun viehettä vetää siimassa, tunne on kuin siiman päässä ei ole mitään, vaikka siellä on hienosti kylkiään välkyttelevän uintiliikkeen omaava viehe. Tällä metodilla onnistuin aikoinaan varsinkin järvilohivesillä mielestäni mainiosti. Vaapun vedon lopetin eettisistä syistä, lähinnä vaikeiden koukutusten vuoksi. Ei tästä enempää.
Kaikki tämä osaltaan osoittaa että ainoata ja oikeata ei kalastuksessa ole olemassakaan, vaan monilla eri tyyleillä päästään hyviin tuloksiin. Päiväkohtaiseti muuttuvat mieltymykset kaloilla toki on havaittu, jotka saattavat osoittaa monet teoriat vääriksi. Lohi kyllä saa muutaman kilometrin kovempaa uivan pyydön helposti kiinni ja myös sen iskurefleksin arviointi aika lyhenee huomattavasti kun pyytö meinaa karata näköpiiristä. Lohen uintinopeus on käsittääkseni parhaimmilaan n. 40km/h joten tämä ei kyllä aseta rajoituksia.
Kehotan kaikkia ennakkoluulottomampaan toimintaan kalastuksessa ja kokeilemaan muitakin juttuja kuin ne joihin se vahva uskomus on ajanut ja homma jymähtänyt monilla paikoilleen. Itse uskon että aito syötti ui se kovaa tai hiljaa on oikein säädettynä useasti erilaisia keinotekoisia tehokkaampi juuri oikean kalan tuoman lisähoukuttelevuuden vuoksi. Tästä joku yleensä älähtää että on voittanut raksinvetäjät uistimella samaan aikaan niin ja niin monta kertaa, mutta voin väittää että samainen kaveri on myös tullut hävinneeksi aika usein. Mitään eri tyylien vastakkain asetteluja ei ole kuitenkaan missään nimessä tarkoitus tällä kirjoituksella tehdä, vaan avartaa näkemystä kuinka niin monilla eri metodeilla saa kalaa, niin miksei sitten kovempaa uitetuilla rakseillakin, aiempien vahvojen uskomusten vastaisesti. Tähtäimessä useimmilla tyhjän pyynnin vastapainoksi on kuitenkin mahdollisimman tehokas metodi ja uskon että juuri kovan vauhdin raksissa saattaa olla potentiaalia, kunhan sitä ensin ruvetaan enempi käyttämään ja saadaan kokemusta. Kalastuksen hieno puoli on että siinä on aina jotain uutta opittavaa, tätä kannattaa noudattaa ja yrittää oppia uutta ettei vuosikymmeniksi jymähdä "samoihin kuoppiin".
Kommentteja ja kokemuksia pähkäilyistäni puolesta ja vastaan saa toki laittaa sähköpostiini rakentavassa hengessä.
Kireitä siimoja, ei pipoja
Mika
